torstai 29. elokuuta 2013

Humala hyötykäytössä


Humalaa on perinteisesti käytetty oluen maustamiseen. Humala on Suomessa tavallinen koristekasvi. Humalaa käytetään lääkekasvina, koska sillä on rauhoittava ja ruokahalua parantava vaikutus. Humalaa voidaan käyttää myös unettomuuteen, levottomuuteen ja jännittämiseen. Humalankävyistä voidaan tehdä uniteetä. Tyynyliinan sisälle voi tehdä pienen humalatyynyn, jolloin humalasta vapautuvat eteeriset öljyt helpottavat uneen pääsemistä. Humalasta saa myös alkoholiuuteetta, jolla on suuri kouristuksia laukaiseva vaikutus. Humalassa on myös karvasaineita, jotka tuhoavat bakteereita. Virtsaneritystäkin humala lisää.

Takahumala
Etuhumala

Ja Juhannushumala

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Lisää banaanikärpäsistä


Alkoholitutkimuksen lisäksi myös muistin mekanismien selvittämisessä banaanikärpänen on osoittautunut oivalliseksi tutkimuskohteeksi. Sen on osoitettu pystyvän oppimaan monenlaisia asioita, kuten erilaisia käyttäytymismalleja. Banaanikärpäseltä onkin onnistuttu löytämään useita tärkeitä oppimiseen ja muistiin vaikuttavia geenejä. Niiden selvittämiseen on käytetty useita erilaisia geneettisiä tutkimusmenetelmiä, kuten esimerkiksi geenien hiljentämistä ja DNA-mikrosirutekniikkaa. Banaanikärpäsellä tehdyissä pavlovilaisissa käyttäytymiskokeissa puolestaan on pystytty eristämään oppimisvaikeuksellisia kärpäskantoja yhdistämällä tietyt tuoksut sähköshokkiin. Näistä eristetyt mutatoituneet geenit (esimerkiksi dunce, rutabaga ja amnesiac) ovat osoittautuneet tärkeiksi muistin kehityksessä. Tuoreet tutkimukset ovat myös paljastaneet banaanikärpäsen pitkäaikaiseen muistiin vaikuttavia geenejä. Eräiden tutkijoiden mukaan banaanikärpäsen muisti- ja oppimistutkimuksessa ollaankin lähitulevaisuudessa pääsemässä vaiheeseen, jossa voidaan siirtyä yksittäisten geenien tutkimisesta jopa koko muistin kehityksen vuorovaikutusverkoston tutkimukseen.

tiistai 27. elokuuta 2013

Pihapäivän kuvia

                                Yritän tässä tehdä vaikutusta vaimoon. (4 ensimmäistä kuvaa) Olisittepä kuullut miten karjuin !!!!!!




Hallittu laskeutuminen
Ei toiminut ?
No yritän sitten näyttää ahkeralta
Romantiikkaa
Ja noituutta
Siirrän sulle pionin trala lal lal laa
Vai meniskö tuonne piiloon istumaan
Tai tuon aidan taakse
Jokohan kohta tulee lumet ??
Hei saatiin satoa
"Mikähän tuota iskää oikein vaivaa ???"

maanantai 26. elokuuta 2013

Lastenvaunut

                                                                                 


Herqules raptor ...jotain

Juu hankittiin, valmiiksi Mahaliaa varten. Hildalla vauva-aikana käytössä olleet vaunut olivat jääneet vuodeksi pihapuun taakse säiden armoille, enkä ole edes uskaltanut tarkistaa kuntoa. Varmasti romanttisen näköiset tässä vaiheessa. Viime kesänä naapurin kissa taisi niissä asustella. (Tarjouksia otetaan vastaan, kuva sitä pyydettäessä). En kyllä ole aivan varma näistä uusistakaan, onko tosiaan tarpeellista asentaa vaunuihin (Sveitsiläisiinkään) kaasuiskunvaimentimet ja levyjarrut. Voihan tietysti olla, että Sveitsissä käytetään paljonkin Jamaikalaisia pikajuoksioita au-paireina. Sellaisten lastenvahtien täytyy AU-pairina ollessaankin tehdä harjoituksensa. Kaupassa käydessään pyrähtelevät sitten vaunuja työnnellen ja silloin tietysti levyjarrut ovat perustellut, jotta ehditään pysähtyä kaupan oven kohdalla. Tulisikohan Asafa Powell Tai Usain Bolt meille ensi kesänä, kun on nyt nuo vaunutkin. Varmaan olisi lapsistakin hauskaa, kun urheilusankari vilistäisi kesän meillä vaunuja työnnellen.



Iskunvaimennin ja jarrulevy

Asafa Powell
Lapsenvahti ?!?

perjantai 23. elokuuta 2013

Banaanikärpänenkin ottaa nokoset


Ihmiset ottavat nokkaunia, kissatkin toisinaan torkkuvat ja samaa tuntuvat tekevän myös piskuiset hedelmäkärpäset, kertoo Science. Sandiegolaistutkijat havaitsivat, että Drosophila-suvun kärpäsien ja ihmisen uni-valverytmissä on paljon yhteistä. Vastaavasti kofeiini vie kärpäsiltä yöunet, ja lääkkeet, kuten vanhemman polven antihistamiinit, tekevät siivekkäät raukeiksi. Valvomisen seuraus on samat kuin ihmisellä: aamuunisuus viikonloppuna. Nisäkkäiden kanssa yhteisiä ovat myös unta säätelevät molekyylit, kuten noradrenaliini ja serotoniini.

Puutarha saa syksyllä lisäyksiä

Olen vähän kummallinen mies ja niin ovat valitsemani kasvitkin. Minua kiinnostavat rohdoskasvit erityisesti, kasvien myyttiset ulottuvuudet ja tarinat niiden taustalla esim. rohtomandrake (Potter fanit tuntevat kasvin alruunana). Keskiajalla olisin todennäköisesti joutunut roviolle...Tälläkin hetkellä meillä roikkuu keittiössä siankärsämö, poimulehti ja persilja nippuja joita voi käyttää yrttijuoman aineksina. Pakkaseen on kerätty horsman kukintoja (vaimolla on visio vaaleanpunaisesta horsmasimajuomasta mahalian ristiäisjuhliin). Minua kiehtovat kasvien lääkinnälliset ominaisuudet ihan pajunkuoresta uutetusta päänsärkyjuomasta lähtien. Keväällä kokeilimme myös vuohenputkea ruuaksi (joka on pihamme yleisin rikkakasvi). Ihan hyvän makuista evästä.

Meidän puutarha on osittain hyvin vanha. Eli se on perustettu silloin kuin talokin on rakennettu (1915). Aikanaan talossa on ollut oma puutarhuri ja olisikin mahtavaa löytää jostain museoviraston arkistoista kuvia alkuperäisestä pihasta. Jotain mustavalkeita otoksia on löytynyt, joista ainakin voi päätellä puiden olevan kovin pieniä pihalla siihen aikaan. Aika jännä, että puutarhassa on ollut silloin aikanaan myös oravanhäkki pyörineen ja oravineen! Nyt sen oravanjälkeläiset vipeltävät tuolla ihan vapaana. > Luojan kiitos!

Tässäpä lista tilaamistani kasveista, jotka on siis tarkoitus jo syksyllä istuttaa:

Pesusienikurkku
Syyshohdekukka
Sulopäivänhattu
Rehukaali
Lännenkylmänkukka
Kaunopunahattu
Lakritsakasvi
Rohtomandrake
Rohtovirmajuuri
Liekkikrassi
Mäkikuisma
Rikkisahrami `Aureus`
Liljatulppaani `Marilyn`
Tulppaani `Purple rain`
Tarharistikki `Leichtinii`
Laukka `Gladiator`
Keisarinpikarililja `Rubra` "Keisarinkruunu"

Alla pihapuuhastelukuvia viime keväältä.

Hilda on kyllä itse valinnut vaatteensa...

Tässä rakennan vanhaan ammeeseen suojaverkkoa. Amme on siis Kuiran juoma-automaatti/suihkulähde. Erittäin tarpeellinen turvaväline.


Vaimon mielestä paras puoli minusta...

Pöytäryhmän pöytä syntyi maalaamalla mustalla maalilla pinta ja kaivertamalla puupiirrosvehkeillä kuvia omista sielunmaisemista. Pöydän jalkoina on pahviputkelot (saatu naapurilta niiden lattiarempan yhteydessä.). Tuolit perintökalleuksia, jotka pitäisi kunnostaa vielä.

torstai 22. elokuuta 2013

Mahalian kuulumisia.




  "APUA!  Minussa on varmaan jotain vikaa, tai ainakin minusta tuntuu, että pääni on isompi kuin ennen. Olenkohan tullut hulluksi. Mikä tuo valo on? Olenkohan muuttumassa kalaksi tai joksikin muuksi vesieläimeksi. Apua minusta tulee sammakko. Pääni kasvaa kasvamistaan, minut on suljettu vettä täynnä olevaan nahkapussiin, enkä silti huku. Tämän täytyy olla unta... jostain kuuluu kauhea jyskytys, varmaan sota on syttynyt. Minun täytyy olla jossain päin afrikkaa kuulen petoeläinten murisevan öisin. Yritän tuntea viidakon tuoksut, mutta saan vettä nenääni."

Lapsesi aivot kehittyvät nopeaan tahtiin, kun hänen viisi aistiaan valmistautuvat kohdun ulkopuoliseen elämään. Nyt hän näkee nestemäisen maailman ympärillään ja tuntee kosketuksen tarttuessaan varpaaseensa tai imiessään sormeaan; maistaa lapsivettä nielaisee, kuulee sydämesi lyönnit, äänesi ja vatsasi murinan. Kohdussa ei tietenkään ole ilmaa eikä tuoksuja, mutta lapsi pystyisi myös haistelemaan ympäristöään.

Aivojen huimasta kasvusta johtuen lapsesi päänympärys on kasvanut lähes 1,3 cm tämän viikon aikana.


Hilda vauva


Lisää tärkeää hyönteistietoa


Kärpänen ratkeaa juomaan kun ei saa seksiä

Kun banaaninkärpäskoiras ei yrityksistä huolimatta onnistu parittelemaan, se hakee lohtua alkoholista.

Puutteeseen jääneillä kärpäsillä oli myös vähemmän NPF-nimistä välittäjäainetta kuin parittelemaan päässeillä lajitovereilla, joille tarjolla ollut alkoholi maistui huonommin.

NPF on ilmeisesti tärkeä tekijä banaanikärpäsen palkitsemisjärjestelmässä. Parittelu nostaa NPF-pitoisuutta ja siten tyydyttää palkitsemisen tarpeen. Sen sijaan seksiä vaille jääneet kärpäset, jotka siis jäivät ilman NPF-boostia, etsivät alkoholista korviketyydytystä.

Tutkija Galit Shohat-Ophir Kalifornian yliopistosta pystyi työtovereineen lisäämään ja vähentämään kärpästen alkoholin kulutusta estämällä ja vilkastuttamalla suoraan NPF:n tuotantoa.

Bzzz bzzz T:iskä

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Jalanleikkupallo...eikun.. ruohonleikkuu..jalka..


Leikattiinpas Hildan kanssa pihanurmi. Etupäässä minä olin leikkurin sangassa kiinni, mutta välillä työnneltiin leikkuria yhdessäkin. Oletteko muuten koskaan kokeillut jalkapallon ja ruohonleikkuun yhdistämistä. Ihan mukava laji, mutta ruohonleikkuuta ei sillä tavoin voi parhaalla tahdollakaan sanoa järjestelmälliseksi toiminnaksi. Pitäisi varmaan keksiä pisteytys ja perustaa lajiliitto. Välillä tietysti tarzankeinua, kivillä kiipeilyä ja kuperkeikkoja. Sitähän se elämä on.



Pihaa aiemmin kesällä


tiistai 20. elokuuta 2013

Tuleeko hyttynen känniin imettyään humaltuneen verta?


Hyttynen imee verta jopa kaksi kertaa oman painonsa verran, minkä takia kahden promillen alkoholipitoisuus veriateriassa voi aiheuttaa sille humalan.

Koska hyttynen sulattaa ja ottaa käyttöön veren ravintoaineet hyvin pitkän ajan kuluessa, humala saattaa jäädä lieväksi. Hyttysillä, toisin kuin ihmisillä, juopuminen on naaraiden yksinoikeus – koiraat kun eivät ime verta.

Hyönteisten "veri" on hemolymfaa, joka ei kierrä samanlaisessa verisuonistossa kuin selkärankaisilla vaan huuhtelee sisäelimiä avoimemmin. Hyönteisen hermostokin on rakenteeltaan erilainen kuin ihmisen. Näillä seikoilla voi olla merkitystä siihen, miten alkoholi loppujen lopuksi vaikuttaa.

Hyttysen humalaa ei ole tutkittu, mutta alkoholipitoisella sokeriliuoksella ruokittujen mehiläisten käyttäytymisen on havaittu muuttuvan. Esimerkiksi niiden palaaminen pesään ravinnonhakumatkalta voi viivästyä tai ne saattavat harhautua kokonaan. Aika inhimillinen piirre!

Tässäpä taas oleellista tietoa kaikille.

Suurmiehiä !!






http://images.uncyc.org/commons/4/43/DalaiLlama.jpg
Dalai-laama valmiina rauhanomaisesti puolustamaan märehtijöiden oikeuksia


http://images.uncyc.org/commons/4/49/Pope_looks_like_palpatine_02.jpg
Paavi ja Keisari


Eipä tässä muuta.


maanantai 19. elokuuta 2013

Onneksi olen ihminen, enkä tähtimato !!!


Lisää nimiä.


Olen kiitollinen ettei äitini omistanut tätä nimikirjaa.


KYSTÖ

"Äiti laittoi kystä kyllä..." Kystö on Hammarismi, joka tarkoittaa kypsää ja kystää. Monista ä-päätteisistä sanoista saisi etu-nimen vaihtamalla viimeisen kirjaimen tilalle ö:n. Kirjoitin tämän kokeeksi googleen.......

https://www.google.fi/search?q=kyst%C3%A4&ie=utf-8&oe=utf-8&rls=org.mozilla:fi:official&client=firefox-a&gws_rd=cr#bav=on.2,or.r_cp.r_qf.&fp=f1b037469b4a7b45&q=kyst%C3%B6&rls=org.mozilla:fi%3Aofficial

KORVO

Saavia tarkoittava korvo elää sukunimissä (esimerkiksi toimittaja Ari korvola).  Olisin varmaan tosi onnellinen jos nimeni olisi saavi, vesisoikko tai kylpyamme.


Kuva: Ilosaaressa Teemu jaPikku Kaunakoira
Kuira ja Saavi ???



Taidekeskuspäivä


Päivään sisältyy nukketeatteria, 1900-luvun alkupuolen pukeutumista, taidetta, herkuttelua ja vähän musisointakin.


Hienon neidin tunnistaa tietysti vaatteista

En ole kyllä aivan varma tuosta tutista

Nyt on parempi

Työt kehyksissä


Tämä on minun suosikki, tämä pieni.


Mitäs soitettais ?

Soitetaan yhdessä

"Kiljusen herrasväkeä"




Lisää kuvateksti

Verensokeritasosta täytyy pitää myös huolta

Iskä mennäänkö ajelulle ?

Ai ei vai

Mentäiskö vielä tänne

Jooko iskä

Kotona taas

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Kotona taas


Auton rotisko toi kuin toikin meidät taas turvallisesti kotiin, eikä kuoltu rusokuusama myrkytykseenkään. Hilda haettiin mummilta kotiin ja kuira mummupapalta (Hildan kehittämä kollektiivi ilmaus vanhemmistani - aika kätevää muuten). Keksisinköhän tuollaisia itsekin, saisi kätevästi niputettua ihmisiä yhteen sanaan. Jos olisi paljon saman nimisiä niin voisi sanoa vaikkapa, että tuolta nuo Jarijarijari, Teemuteemu ja Pasipasi tulevat.Viikolopun aikana nimittäin tapasin hillittömän määrän Paseja, Teemuja ja Jareja. Ongelmalliseksi asian tietysti tekee se, että nuo henkilöt eivät vietä kaikkea aikaansa yhdessä niinkuin mummupappa, eiväkä siten muodosta kollektiivia. Onkohan muuten YK:n entinen pääsihteeri tai pääsihteerit Boutros Boutros-Ghali yksi vai kaksi henkilöä.  Täytyy varmaan kysyä Hildalta, kun tuntuu luonnostaan hallitsevan tämän minua paremmin.

Minun on pakko tunnustaa, että minua aina toisinaan on mietityttänyt, että valitaanko nuo pääsihteerit aina nimen perusteella. Ainakin minun korviini myös Boudros Boudroksen seuraajien nimet ovat jotenkin keksityn kuuloisia. Kofi Annan on mielestäni sellainen, että siitä tulee jotenkin kahvi mieleen, ehkä se on valitsijoista tuntunut vaalilupaukselta, ei enää koskaan aamuja ilman kahvia. Varmaan tämä nykyinen kaveri Ban ki moon on taas sitten talouselämän ehdokkaana päässyt asemaansa, kun pyrkii lupauksissaan perustamaan kuun ensimmäisen rahoituslaitoksen.

Tässä valossa en yhtään ihmettele, ettei YK:lle ole valittu Yhtään Suomalaista pääsihteeriä, miltä nyt joku Martti Ahtisaari kuulostaisi. Ei kovin kummoiselta. Siinä sitä taas oltaisiin; taas romahtaisi kansallinen itsetunto. Eipä kehtaisi ulkomailla käydessään suomalaisuuttaan tunnustaa ja jotain svahilia pitäisi opetella katukauppiaalle puhumaan, kun se huutelisi perään, että: "mita kuuluu kukkuluuruu", ettei se vaan arvaisi, että jaahas tässä näitä suomalaisia nyt sitten taas on.



unasema Kiingereza


Kääntäjä