Urbaanitarinoita
Armas Anterosta.
Armas Antero Miettinen oli 45 vuotias poikamies ja asui Helsingin kalliossa. Hänellä oli oman mittapuunsa mukaan ollut ihan hyvä elämä. Kolme kertaa avoliitossa sai kyllä riittää, se oli nähty, naisen kanssa asuminen. Ei siitä mitään tullut, aina tuli sanomista joskus enemmän ja joskus vähemmän. Milloin oli vaatekasa väärässä paikassa, milloin oli roskapussi jäänyt viemättä. Ei, siihen Armas Antero ei enää alkaisi. nais suhteita hänellä toki oli, miksi ei olisi ollutkaan, kun oli pitänyt itsensä kunnossa, eikä naamavärkissäkään koskaan ole ollut valittamista. Armas Anteron suhteissa vastakkaiseen sukupuoleen ei siis sinänsä ollut minkäänlaista ongelmaa. Kunhan ei vain tarvinnut ottaa nais eläjää saman katon alle. Ja ehkäisyssä oli oltava tarkkana, Hänellä kun ei ollut pienintäkään halua sitoa itseään ruokkojen maksamiseen jollekkin yhden illan hoidolle, ei se ei ollut häntä varten. Sitäpaitsi se todennäköisesti pakottaisi hänet taas, jos ei muuhun niin ainakin maksusuhteeseen jonkun naisen kanssa. Näitä pohdiskellessaan hän avasi radion. Sieltä tuli ohjelmaa harvaan asutun alueen joukkoliikenteestä. Hän heräsi mietteistään kauhistelemaan maaseudun ongelmia. Lakkauttaa nyt ostolinjat, Mitäs sitten kun ihmiset odottaa turhaan dösiksellä vartin? puolituntia? tunnin? eikä dösää tule? Kävelemään joutuvat, raukat. Yhtäkkiä Armas Anteroon iskee tuttu tunne. Hiljaisuus tiivistyy ympärille, radiosta huolimatta, rappukäytävän melusta huolimatta, liikenteen äänistä huolimatta, Armas Antero tuntee itsensä yksinäiseksi.
Armas Antero Miettinen oli 45 vuotias poikamies ja asui Helsingin kalliossa. Hänellä oli oman mittapuunsa mukaan ollut ihan hyvä elämä. Kolme kertaa avoliitossa sai kyllä riittää, se oli nähty, naisen kanssa asuminen. Ei siitä mitään tullut, aina tuli sanomista joskus enemmän ja joskus vähemmän. Milloin oli vaatekasa väärässä paikassa, milloin oli roskapussi jäänyt viemättä. Ei, siihen Armas Antero ei enää alkaisi. nais suhteita hänellä toki oli, miksi ei olisi ollutkaan, kun oli pitänyt itsensä kunnossa, eikä naamavärkissäkään koskaan ole ollut valittamista. Armas Anteron suhteissa vastakkaiseen sukupuoleen ei siis sinänsä ollut minkäänlaista ongelmaa. Kunhan ei vain tarvinnut ottaa nais eläjää saman katon alle. Ja ehkäisyssä oli oltava tarkkana, Hänellä kun ei ollut pienintäkään halua sitoa itseään ruokkojen maksamiseen jollekkin yhden illan hoidolle, ei se ei ollut häntä varten. Sitäpaitsi se todennäköisesti pakottaisi hänet taas, jos ei muuhun niin ainakin maksusuhteeseen jonkun naisen kanssa. Näitä pohdiskellessaan hän avasi radion. Sieltä tuli ohjelmaa harvaan asutun alueen joukkoliikenteestä. Hän heräsi mietteistään kauhistelemaan maaseudun ongelmia. Lakkauttaa nyt ostolinjat, Mitäs sitten kun ihmiset odottaa turhaan dösiksellä vartin? puolituntia? tunnin? eikä dösää tule? Kävelemään joutuvat, raukat. Yhtäkkiä Armas Anteroon iskee tuttu tunne. Hiljaisuus tiivistyy ympärille, radiosta huolimatta, rappukäytävän melusta huolimatta, liikenteen äänistä huolimatta, Armas Antero tuntee itsensä yksinäiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti