Tänään piirrettiin Hildan kanssa yhdessä, samalle paperille. Ensin iskä piirtää ympyrän, Hilda muokkaa siitä hymynaaman ja iskä hymyilevän auringon. Yksi ja yksineljäsosakuvaa ehdittiin tekemään, ennen kuin Hilda sai tarpeekseen. Tai oikeammin keksi muuta tekemistä, "tehdään sittenkin iskä tarinaa, jooko jooko, minä sanon juttuja siihen ja sinä keksit ja kirjoitat tarinan ja sitten luet minulle". Varmaan jatketaan toisenakin päivänä, tällainen alku saatiin aikaiseksi, Hilda ja minä.
"
Olipa kerran pikkuinen keiju. Keiju oli
kovin yksinäinen. Hänen nimensä oli Ruusu ja hän myös piti
kovasti ruusuista ja niiden tuoksusta. Ruusu itkeskeli usein iltaisin
koska oli niin yksinäinen. Kerran kuitenkin pieni peikko nimeltään
Korsto kuuli hänen itkunsä, kun Ruusu oli mennyt katsomaan kuun
kuvajaista metsälammen pinnasta, yleensä keijut eivät menneet
peikkojen metsään koska pelkäsivät niitä kovasti, mutta tänä
yönä Ruusu halusi kovasti nähdä oman kuvajaisensa lammen pinnasta
rouva kuu seuranaan, jotta ei tuntisi itseään niin yksinäiseksi.
Juuri kun Ruusu kurkisti veden pintaa menikin rouva kuu pilven taakse
ja Ruusu tunsi itsensä entistäkin yksinäisemmäksi ja alkoi itkeä
tavallistakin lohduttomampaa itkua, jonka Korsto sitten sattui
kuulemaan. Korstokin oli kovin yksinäinen peikko, sillä muut peikot
kiusasivat häntä.
Korsto oli niin kauhean pieni peikko,
joka nyt sattui vaan olemaan nimltään Korsto ja siitä muut peikot
sitten kiusasivat häntä. Korsto kurkisti varovasti peloissaan puun
takaa, mikä kumma on tuo ääni ja silloin se näki Ruusun.
Varovasti Korsto hiipi lähemmäs ja lähemmäs, voi kuinka kaunis
olento se ajatteli ja ajatuksissaan käveli Ruusun viereen ja ohi ja
mulskahti suoraan metsälampeen. Hui kamalaa, kuinka Ruusu
säikähtikään tuota suurta molskahdusta, kun pieni peikko
molskahti suoraan Ruusun kuvajaisen päälle veteen. Ruusu kiljaisi
hätääntyneenä ja sitten kiljaisi Korstokin, ruusun kiljahdusta
säikähtäneenä. Silloin Ruusu otti jalat alleen ja lähti
juoksemaan karkuun rantapolkua pitkin, sillä peikon kiljunta on aika
pelottavaa kuultavaa, mutta niin säikähti korstokin vaikka keijun
kiljunta ei aivan niin pelottavaa kuultavaa olekaan ja lähti
juoksemaan rantapolkua aivan päinvastaiseen suuntaan. Lampi oli
kuitenkin aika pieni ja pian Ruusu ja Korsto olivat juosseet lammen
toiselle puolelle ja törmäsivät siellä toisiinsa. Silloin he
tietystikkin molemmat kaatuivat ja alkoivat pyydellä vahinkoa
toisiltaan anteeksi.
Ruusun nilkka oli kipeä ja
nyrjähtänyt, Korston päässä oli suuri kuhmu. Ruusu ei oikein
pystynyt kävelemään, joten Korsto otti jalastaan toisen, aivan
liian suuren villasukan, sitoi sillä Ruusun jalan ja sytytti
nuotion. Ei Korston villasukka mitenkään valtavan suuri ollut, aika
pieni se oikeastaan oli peikon sukaksi ainakin, mutta Korsto oli
toisiaankin kovin pieni peikko ja kun sukka oli käynyt pieneksi
Korston nuorimmallekkin veljelle, oli korsto sen omakseen saanut. Se
oli kyllä tavallaan oikeinkin kaunis sukka. Siinä oli valkoisia
pilkkuja punaisella pohjalla ja suuri reikä isovarpaan kohdalla. Kun
Korston varvas sitten pilkisti reijästä, Näytti aivan siltä, kuin
jalka olisi ollut suuri kärpässieni jonka päällä istuu pieni
etana."
