Faktoja...........
Mammutteja oli vielä olemassa, kun Kheopsin pyramidia rakennettiin.
Näyttelijä
Betty White on vanhempi kuin keksintö viipaloida leipä valmiiksi.
Siitä hetkestä lähtien, kun Pluto löydettiin, siihen hetkeen, kun siltä
riistettiin planeetta-status, se ei ollut vieläkään tehnyt kokonaista
kierrosta auringon ympäri.
Sytytin keksittiin ennen tulitikkuja.
Anne Frank ja
Martin Luther King Jr. syntyivät samana vuonna.
Star Wars -elokuva tuli jo ensi-iltaan ennemmin kuin Ranska käytti giljotiinia mestaamiseen viimeisen kerran.
Harvardin yliopisto perustettiin ennen kuin moderni laskenta kehitettiin.
Jos huoneessa on 23 ihmistä, on 50 prosentin todennäköisyys sille, että huoneessa kahdella ihmisellä on sama syntymäpäivä.
Pohjois-Korealla ja Suomella on sama rajanaapuri: Venäjä.
Skotlannin kansalliseläin on yksisarvinen.
Mitä vaaleapaahtoisempi kahvi, sitä enemmän siinä on kofeiinia.
Jos maapallon aikajana tiivistettäisiin yhteen vuoteen, ihmiset eivät
ilmestyisi paikalle ennen joulukuun 31. päivää, kello 23.58.
Ihmiset kävivät kuussa ennen kuin tajusivat keksiä matkalaukkuihin pyörät.
Ihminen mahtuisi uimaan sinivalaan valtimoissa.
Australiassa käytiin viikon verran sotaa emuja vastaan vuonna 1930-luvulla. Emut voittivat.
Ja vielä faktoja kofeiinista..................................
Teelehdissä on enemmän kofeiinia kuin kahvipavuissa
Maailman suosituimpien juomien ainesosa
Piristävän vaikutuksensa vuoksi ylistetystä kofeiinista otetaan ilo
irti ympäri maailmaa. Kaikki kolme maailman suosituinta juomaa sisältää
kofeiinia: Coca-Cola, kahvi ja tee.
Kofeiini haihtuu 12 tunnissa
Kofeiini vaikuttaa ihmisiin eri tavoin, mutta sen haihtuu elimistöstä
tavallisesti 12 tunnin aikana. Kofeiinin puoliintumisaika on noin 4–6
tuntia.
Paahtaminen vaikuttaa kofeiiniin
Kun kahvipapuja paahdetaan, vähenee kofeiinin määrä. Tästä syystä
vastoin kuin yleensä uskotaan, tummapaahtoiset kahvit sisältävät
vaaleapaahtoisia kahveja vähemmän kofeiinia.
Teelehdet ovat kofeiinipommeja
Kahvia pidetään usein ykkössijalla, kun kaivataan piristystä. Monen
yllätykseksi teelehdet sisältävät kuitenkin enemmän kofeiinia kuin
kahvipavut. Tee sisältää kuitenkin usein tanniineja, jotka hidastavat
kofeiinin imeytymistä.
Eurooppalaiset saivat kofeiinia suklaasta
Kahvin ja teen sijaan The World of Caffeinen mukaan eurooppalaiset
saivat ensikosketuksensa kofeiiniin suklaan muodossa. Vasta 50 vuotta
myöhemmin eurooppalaiset pääsivät kosketuksiin kahvin ja teen kanssa.
Kofeiiniallergiasta vakavia oireita
Kuten monelle muullekin aineelle, myös kofeiinille voi olla hyvinkin
allerginen. Silloin jo pieni määrä kofeiinia voi aiheuttaa ikäviä
oireita. Jos oma kofeiinitoleranssi on keskimääräisellä tasolla, tulee
kofeiinia kuitenkin nauttia liki 70 kuppia, jotta saisi vastaavia
oireita kuin pahasta kofeiiniallergiasta kärsivät.
Miltä kofeiini maistuu?
Kofeiini on maultaan hyvin kitkerää ja muistuttaa sellaisenaan maisteltaessa aspiriinia.
Mehiläisetkin nauttivat kofeiinia
Jotkin kukat sisältävät kofeiinia ja mehiläiset ovat tästä enemmän
kuin mielissään. Myös mehiläiset koukuttuvat kofeiiniin – ja palaavat
siksi takaisin kukkiin, joista ovat kofeiinia saaneet. Viime aikoina
tutkimuksissa ollaan saatu selville, että kofeiinilla voi olla myös
positiivisia vaikutuksia mehiläisten muistiin.
Tällä kertaa ei mitään banaanikärpäsistä.