Pähkähulluja ajatuksia taas pää täynnä. Kesä alkaa olla lopuillaan, joten ohitan talven sujuvasti ja pohdiskelen jo seuraavaa kesää (en taida olla oikein talvi-ihminen). Yksi noista isommista lapsista sai päähänsä ajatuksen, että olisipa mukavaa jos pihalla kasvaisi viinirypäleitä; ei ollenkaan pöllömpi ajatus minunkaan mielestäni. Aloin tietysti penkoa netistä lajikkeita jotka selviäisivät kohtuudella talvesta. Muutama ehdokas löytyikin, keksisi vain, että mistä niitä kaikkein kätevimmin saisi hankittua. Taimethan voisi istuttaa nyt syksylläkin, vaikka eipä taida oikein tuolta pihalta riittävän valoisaa kasvupaikkaa löytyäkään... Voisin tietysti lainata jostain moottorisahan ja alkaa pistämään pihapuita haloiksi jotta saadaan tarpeeksi aurinkoinen paikka viinitarhalle (onhan tässä pitkä talvi edessä ja polttopuutkin on vielä hankkimatta). Sitten lapioisin pihan perälle valtavan kasan multaa (suosittelevat kasvattamaan köynnökset rinteessä). Muokkaisin ja lannottaisin, syyslannoitteella tietysti. Leikkaisin latvat, jotta syyskasvu keskittyisi juuriin. Myöhemmin sitten lasten kanssa kirmailtaisiin kuperkeikkaa heittäen rypäleterttuja notkuvien köynnösten välissä. Välillä voisi heittää suuhunsa muutaman makean rypäleen. Tietysti korjattaisiin sato ja valmistettaisiin The Iskä viiniä tammitynnyreissä tottakai. Hmmmm mistähän niitä sitten saisi - ainiin jos kaataisi ensiksi tuon tammen...Semmoista projektia pukkais vielä tälle syyskesälle. Mitähän vaimo sanoo???
| Hupsista |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti