keskiviikko 2. lokakuuta 2013
2.10.2013
Kaikella täytyy sittenkin olla tarkoituksensa ! sillä muuten en osaa selittää näitä absurdeja yöherätyksiä. Eilisessä päivityksessäni selostin perustilanteen. Jokseenkin siedettävää vielä, mutta viime yö alkaa olla jo liikaa. Yhdeksän vuotias tyttö ryntää huoneeseen keskellä yötä, hyvä ettei pomppaa samantien sänkyyn "BILJARDIPÖYDÄN SISÄLLÄ ON JOKU !!!" ... jaahas, vai sillä tavalla ja justiinsa, vai että biljardipöydän sisällä on joku ??
Jonkun täytyi tietysti lähteä tarkistamaan tilannetta, vaimo meni. DVD-soitin oli jäänyt päälle ja levyn pyörimistestä johtuva humina oli siis "joku biljardipöydän sisällä". Varmaan pistäneet nämä hormoonit taas pään minulta sekaisin. Ei ainakaan omasta mielestäni ole kovin tervettä ajatella, että Mahaliahan se siellä tilailee meille herätyksiä keskelle yötä, jotta jaksaisimme sitten iloisempina heräillä yölliseen pyllyn pesuun, sitten kun sen aika on.
Eilen supisteli välillä kovastikin, tälle päivälle ei ole vielä tullut raporttia. Oikestaan olen hieman pettynyt, ettei biljardipöydän sisältä löytynytkään ketään, olisihan se hienoa joskus keskustella keijun tai menninkäisen tai peukaloisen kanssa, joka tapauksessa jonkun sellaisen kanssa joka mahtuu 30*50cm kokoisen, pöydälle asetettavan biljaripelin sisälle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti