maanantai 28. syyskuuta 2015

Puuhastelua......


Tänään piirrettiin Hildan kanssa yhdessä, samalle paperille. Ensin iskä piirtää ympyrän, Hilda muokkaa siitä hymynaaman ja iskä hymyilevän auringon. Yksi ja yksineljäsosakuvaa ehdittiin tekemään, ennen kuin Hilda sai tarpeekseen.  Tai oikeammin keksi muuta tekemistä, "tehdään sittenkin iskä tarinaa, jooko jooko, minä sanon juttuja siihen ja sinä keksit ja kirjoitat tarinan ja sitten luet minulle". Varmaan jatketaan toisenakin päivänä, tällainen alku saatiin aikaiseksi, Hilda ja minä.


"
Olipa kerran pikkuinen keiju. Keiju oli kovin yksinäinen. Hänen nimensä oli Ruusu ja hän myös piti kovasti ruusuista ja niiden tuoksusta. Ruusu itkeskeli usein iltaisin koska oli niin yksinäinen. Kerran kuitenkin pieni peikko nimeltään Korsto kuuli hänen itkunsä, kun Ruusu oli mennyt katsomaan kuun kuvajaista metsälammen pinnasta, yleensä keijut eivät menneet peikkojen metsään koska pelkäsivät niitä kovasti, mutta tänä yönä Ruusu halusi kovasti nähdä oman kuvajaisensa lammen pinnasta rouva kuu seuranaan, jotta ei tuntisi itseään niin yksinäiseksi. Juuri kun Ruusu kurkisti veden pintaa menikin rouva kuu pilven taakse ja Ruusu tunsi itsensä entistäkin yksinäisemmäksi ja alkoi itkeä tavallistakin lohduttomampaa itkua, jonka Korsto sitten sattui kuulemaan. Korstokin oli kovin yksinäinen peikko, sillä muut peikot kiusasivat häntä.

Korsto oli niin kauhean pieni peikko, joka nyt sattui vaan olemaan nimltään Korsto ja siitä muut peikot sitten kiusasivat häntä. Korsto kurkisti varovasti peloissaan puun takaa, mikä kumma on tuo ääni ja silloin se näki Ruusun. Varovasti Korsto hiipi lähemmäs ja lähemmäs, voi kuinka kaunis olento se ajatteli ja ajatuksissaan käveli Ruusun viereen ja ohi ja mulskahti suoraan metsälampeen. Hui kamalaa, kuinka Ruusu säikähtikään tuota suurta molskahdusta, kun pieni peikko molskahti suoraan Ruusun kuvajaisen päälle veteen. Ruusu kiljaisi hätääntyneenä ja sitten kiljaisi Korstokin, ruusun kiljahdusta säikähtäneenä. Silloin Ruusu otti jalat alleen ja lähti juoksemaan karkuun rantapolkua pitkin, sillä peikon kiljunta on aika pelottavaa kuultavaa, mutta niin säikähti korstokin vaikka keijun kiljunta ei aivan niin pelottavaa kuultavaa olekaan ja lähti juoksemaan rantapolkua aivan päinvastaiseen suuntaan. Lampi oli kuitenkin aika pieni ja pian Ruusu ja Korsto olivat juosseet lammen toiselle puolelle ja törmäsivät siellä toisiinsa. Silloin he tietystikkin molemmat kaatuivat ja alkoivat pyydellä vahinkoa toisiltaan anteeksi.

Ruusun nilkka oli kipeä ja nyrjähtänyt, Korston päässä oli suuri kuhmu. Ruusu ei oikein pystynyt kävelemään, joten Korsto otti jalastaan toisen, aivan liian suuren villasukan, sitoi sillä Ruusun jalan ja sytytti nuotion. Ei Korston villasukka mitenkään valtavan suuri ollut, aika pieni se oikeastaan oli peikon sukaksi ainakin, mutta Korsto oli toisiaankin kovin pieni peikko ja kun sukka oli käynyt pieneksi Korston nuorimmallekkin veljelle, oli korsto sen omakseen saanut. Se oli kyllä tavallaan oikeinkin kaunis sukka. Siinä oli valkoisia pilkkuja punaisella pohjalla ja suuri reikä isovarpaan kohdalla. Kun Korston varvas sitten pilkisti reijästä, Näytti aivan siltä, kuin jalka olisi ollut suuri kärpässieni jonka päällä istuu pieni etana."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kääntäjä