maanantai 23. syyskuuta 2013

Kirjoittamisesta.


Edellistä blogikokeiluani voisi varmaan luonnehtia surkuhupaisaksi, en tosin ole valmis ottamaan vastuuta sen epäonnistumisesta, vaan syytän ahdasmielistä ympäristöäni. Sattui nimittäin niin, että ostin kirpputorilta vanhan kirjoituskoneen, sellaisen jossa on käyttöjärjestelmänä punamusta värinauha. Sekään ei tietysti meinannut pysyä paikallaan, vaan sain asetella sitä moneen kertaan paikoilleen ennen kuin sain blogini ensimmäisen sivun kirjoitettua. Tarkastin kirjoitusvirheet ja sotkin varmaan puolet keittiöstä valkoisella korjausvärillä. Vihdoin valmista, ei kovinkaan paljon lyijykynä korjauksia. Hetken aikaa pohdiskelin, että kannattaisikohan piirtää vielä muutama kuva blogiini. Ihmiset kuulemma pitävät selkeistä blogeista joissa on suuret kuvat. Valitettavasti en kuitenkaan löytänyt värikyniä, joten kuvat jäivät piirtämättä. Julkaisin blogini ensimmäisen päivityksen siis ilman kuvia, liekö sitten johtunut siitä, että joku vandaali oli viikon päästä törkeästi poistanut blogimerkintäni Siwan ilmoitustaululta (Epäilen sen olleen joku henkilökunnasta). Varmaan ymmärrätte alkupuolen turhautuneen mutinani ahdasmielisestä (ja luovuuden tukahduttavasta) ympäristöstä, joka ymmärrä mitään sanataiteen päälle. Ihmiset älkää viekö blogejanne Siwan ilmoitustaululle !!



Kuva ei liity ylläolevaan tekstiin millään tavalla, vaan on tässä, jottei Siwan henkilökunta sitä poistaisi 

4 kommenttia:

  1. Mikä vuosi oli kyseessä?

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa! Yksi pojistani ihastui reaaliajassa printtaavaan tietokoneeseen niin, että kirjoitti yhden koulutehtävänsä sillä. Enempään ei hermo kuitenkaan riittänyt, sen verran hidasta oli paukuttaa jäykkiä näppäimiä.

    VastaaPoista
  3. Juu ei ole mikään nautinto, tuottaa ongelmia itse kullekkin vaikka olen sentään saanut ylä-asteella kahden vuoden koulutuksen jäykkiin näppäimiin. Oli aika puuduttavaa kirjoittaa 100 kertaa peräkkäin ada ajaa laajassa skaalassa allaskaljaa alaskassa ada ajaa laajassa skaalassa allaskaljaa alaskassa....

    VastaaPoista

Kääntäjä